Ensimmäinen blogikirjoitukseni; Koti

Minulle tuli tarve kirjoittaa. Omasta elämästäni ja sen monista tapahtumista. Kuten siitä, kun istuin poikani kanssa iltapuurolla eräs ilta. Tunsin sydämeni pakahtuvan. Koin itseni onnekkaaksi, kun sain olla siinä ja viettää poikani kanssa aikaa. Ihan rauhassa nauttien iltapalasta ja oman kodin rauhasta. Moni saattaa pitää tällaisia asioita itsestään selvyyksinä, mutta valitettavasti ne eivät ole sitä tässä elämässä. Elämässä saattaa tapahtua asioita, joiden johdosta saatat menettää jotain tärkeää. Omasta kodista saattaa muodostua paikka, jossa et tunne olevasi turvassa. Siellä ei ole sitä rauhaa mikä Kotiin kuuluu. Varsinkin lapselle se saattaa muodostaa suuren turvattomuuden tunteen. Ja myös aikuiselle, tilanteen ollessa tarpeeksi vakava.

Kun koti muuttuu ahdistavaksi ja turvattomaksi paikaksi, elämältä putoaa pohja. Missä muualla voit rentoutua ja levätä kuin omassa kodissasi? Lapsen näkökulmasta jo vanhempien riitely aiheuttaa suuren turvattomuuden tunteen. Puhumattakaan siitä, jos riitelyyn liittyy väkivaltaa. Itse olen varhaisessa teini-iässä elänyt perheessä, jossa toinen perheen aikuinen pahoinpiteli toistuvasti toista. Useimmiten tämä tapahtui humalassa. Se aiheutti mulle pitkään kestäneitä pelkotiloja. Asuimme ko. henkilön kanssa samassa asunnossa "vain" puoli vuotta. Siitä kokemuksesta selviäminen kesti kuitenkin useamman vuoden. Aina, kun joku korotti ääntä tai kuulin kovia ääniä, säpsähdin. Minulle nousi ahdistus siitä, että taasko se tapahtuu. Naapurista kuuluessa mekkalaa pelkäsin, että siellä pahoinpidellään jotakuta. Äitini lähtiessä yksin ulos pelkäsin hänelle sattuvan jotain. Olin jatkuvasti huolissani, monta vuotta.

Ahdistus asiasta kuitenkin helpotti ajan myötä. Arvet siitä edelleen on olemassa, mutta asia ei enää hallitse elämääni millään tavalla. Kuitenkin on surullista, että teini-ikäni kului tällaisen ahdistuksen ja pelon vallassa. Puhumattakaan siitä miten tämä on vaikuttanut muuhun perheeseeni; mm. nuorempiin sisaruksiini. Mikä saa väkivallan kohteena olevan aikuisen pysymään siinä suhteessa? Vanhempien tulisi ymmärtää, kuinka vahingollista tämä on lapsillekkin, vaikka väkivalta ei kohdistuisi suoraan heihin.

Tästä on nyt aikaa reilu kymmenen vuotta. Vieläkin muistan tietyt tilanteet elävänä mielessäni. Ne kerrat, kun olen soittanut poliiseja meille. Ne kerrat, kun olen paennut omasta kodistani. Ne kerrat, kun olen maannut sängyssäni peläten riitelyn ääniä. Toivon, ettei koskaan oma lapseni joudu tällaisen keskelle.

Muun muuassa tämän kokemuksen takia arvostan suunnattomasti Kotia ja sen rauhaa. Turvallisuutta, jota omassa kodissa täytyy olla. Koti on paikka, joka luo raamit tälle elämälle.